
Lohtajan Veikot järjestää kesällä maksuttomia kesäkerhoja alakouluikäisille lapsille (2019-2014). Toiveita helposti saavutettavasta ja matalan kynnyksen futis- ja liikuntatoiminnasta on tullut, ja nyt niihin vastataan. Kerhoissa tärkeintä ei ole kilpailu tai taitotaso, vaan liikkumisen ilo ja mukava yhdessäolo.
Kesäkerhot järjestetään Lohtajan keskuskentällä maanantaista torstaihin klo 13-15 kahdessä ikäryhmässä:
Kerhoviikkoja on kesän aikana kaksi:
Viikon kaksi ensimmäistä päivää vietetään futiksen parissa ja kaksi viimeistä päivää monipuolisessa liikuntakerhossa.
⚽ Maanantai ja tiistai – futispäivät
Viikon alkuun on luvassa on rentoa futispelailua kaikille jalkapallosta kiinnostuneille lapsille. Futispäivissä pelataan pienpelejä ja pidetään hauskaa ilman suorituspaineita. Mukaan ovat tervetulleita kaikki taitotasoon katsomatta, niin lajiin tutustujat kuin futista aiemmin harrastaneet.
🏃 Keskiviikko ja torstai – liikuntakerhopäivät
Viikon loppupuolella ohjelmassa on monipuolista liikuntaa. Liikuntakerhossa kokeillaan erilaisia liikuntamuotoja yhdessä leikkien, kisailujen ja erilaisten harjoitusten kautta. Tavoitteena on innostaa lapsia liikkumaan ja löytämään liikunnan iloa monella eri tavalla.
Kerhoihin osallistuminen edellyttää ennakkoilmoittautumista. Ilmoittautuminen tehdään erikseen kummallekin kerhoviikolle.
Ilmoittautumisen yhteydessä voi valita osallistumisen:
Ilmoittautumisajat:
Kerhoihin otetaan enintään 20 lasta, joten paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
Kesäkerhojen ohjaajina toimivat Lohtajan Veikkojen kesätyöntekijät.
Kesäkerhot tarjoavat lapsille mahdollisuuden viettää aktiivisia kesäpäiviä löytää ja nauttia liikunnasta yhdessä rennossa ilmapiirissä ja täysin maksutta.
Tervetuloa mukaan liikkumaan ja pelaamaan LoVen kesäkerhoihin! ☀️⚽🏃
Lisätietoja Sarianne 040 559 9687 tai Pertti 040 648 6565
| 08.06.2026 18.16 | LoVen maksuttomat kesäkerhot lapsille: futista ja monipuolista liikkumista |
| 06.05.2026 17.35 | Nuorten kesätyöhaku |
| 14.03.2026 11.38 | LoVe Ladies Cup 1.5 - Ilmoittautuminen käynnissä! |
| 27.02.2026 14.42 | Tekplast-tuki jalkapalloharrastukseen haastavassa taloudellisessa tilanteessa oleville perheille |
| 09.02.2026 09.32 | Lohtajan Veikoille jalkapallon valmennuslinja |
| 25.01.2026 13.40 | Vattaja Cup 2026 - ilmoittautuminen käynnissä |